Ensimmäinen blogiteksti ikinä

Ok.

"No voinhan mie sitten tarttua kynnään kun on mieles juttui, en vaa tykkää ite lukkee tuotoksiani. Se on nolloo."

Nyt onpi siis 22. syyskuuta ja vuosi legendaarinen 2010. Ei sen vaikeempi luku ja silti meinaa kirjoittaa papereihin 2005 tai 2012. Vuosiluku on itseasiassa merkityksettömin aikaa osoittava määre ikinä. On tullut kelailtua aika paljon Oulua, elintärkeät kolme vuotta, tarvitsin ne ennen tätä. Nyt on sitten Budapest ja jonkinnäköinen visio siitä mihin ajan täällä tulisi johtaa. Hmm. Tämä on toistaiseksi kuin mitäkin rinnakkaiseloa. En vielä ole ihan tässä. Budapest ei myöskään ole oikein näyttänyt kasvojaan mulle, ihan kuin sillä ei olisi luonnetta, saatika mitään sanottavaa. Mä ehkä liian himokkaasti yritän piirtää siitä profiilia ja se kärsimättömyys tekee mut sokeaksi.

Välillä kyllä jos istahtaa ja katsoo kunnolla, saattaa ohimennen tuntea aavistuksen "Budapestin hengestä", mutta tuollaiset tapaamiset ovat jääneet muutamaan kertaan. Yritin illalla vähän katsella ympäriinsä ja haistella kaupungin tunnelmaa, oli täysikuu. Pakokaasun lemu oli huomattava kun ei paljoa tuullut. Alhaalla pientareella sinitakkinen miekkonen lippalakki päässään kalasti Tonavasta. ---------- Hei mutta mikä kala elää Tonavassa? Kaksi virveliä? "Miksi ihmeessä kalastat tuosta likolätistä mies?", kävi mielessä.

Pikkuisen mennään levottomasti vielä. Tiedättekös, kun ympärillä on ylimäärin kaikkea ihmeellistä, minkä järjen mukaan pitäisi herättää siihen tottumattomassa jonkin sortin sielunliikahdusta suuntaan tai toiseen ja kuitenkin, kaikessa levottomuudessaan onkin tyyni? Autuaan turta! Vähän aikaa sitä autuutta vielä ja jo riittää. Niin taitaa ihmisen psyyke suojella stressiltä. Tai ehkä olen tarpeeksi irrallinen, niin että koti tosiaan on siellä missä hiippaan. Ihminen on loppujen lopuksi myös sama kaikkialla. Tai ehkä pikemminkin yhteiskunnat ovat samankaltaisia ja sisältävät aina ne tutut peruselementit ja ihmistyypit. Eli periaatteessa jos ei uskalla, tai ole kiinnostusta elellä yhteiskunnan ulkopuolella, sama se minne pesänsä rakentaa. No jaa.

Kaikkea kanssa, mä nautin tästä tilanteesta, mulla on tehtävä, tekemistä ja hitosti opittavaa! Ei taida sama pipo mahtua päähän viiden vuoden päästä. Tämä on mulle näkökulma, osittain lähtökohta, pieni koettelemus (ehkä) ja vaikka mitä muuta. Mä odotan, jännitän, olen aika kärsimätön, aistit ovat herkkänä (turta olo koskee vain henkistä puolta ja lähinnä supistaa tunneskaalaa ja sen voimakkuutta). Niin kuin joku eläin mä nuuhkin ja tunnustelen, tiirailen ja vilkuilen. Puikkelehdin tuolla julkisten viidakossa, väistelen "vaaroja" ja vastaantulevia. Tämä vasta on jännä peli. Juuh, edellinen alkoi käydä vähän tylsäksi.

Niin ja ystävä on hakusessa.